Myyrä ja sen työ

Joskus täällä oli asiaa Velvertistä, useimmiten jotain muuta.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Taiteilijat liikkeellä

Huomenna väsätään kansia. Eilen masteroitiin. Levyn eka biisi:



Tuo ei ole se lopullinen masteroitu versio hähää. Aika samalta se kuulostaa. Kovaa rahaa tulee maksamaan se.

Blogin uusi tausta on taiteilija Weilandin. Levyn matskuissa on sitten molempien maalareiden, Wiltsun ja Vepsun (aka Vipsu & Weltsu), settiä. Ok!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Nrgm kertoo totuuksia

Olisin mieluusti kirjoittanut tämän ensin. Näitä juttuja tuli mieleen kun katselin Kulttuuritalolla ympärilleni. Lähdimme seurueen kanssa pois Mr. Novemberin jälkeen jotta keikasta jäisi vähän parempi maku suuhuun. Tuossa artikkelissa nyt kuitenkin sanotaan kaikki mitä tästä aiheesta pitää sanoa, joten tähän kohtaan sijoitan pisteen.

Okei, joku hyvä biisi vielä:

maanantai 9. syyskuuta 2013

Uusia kujeita luokassa Velvert

Jep, albumi etenee. Tästä todisteena biisi joka ei sinne mahdu:



Tiputellaan tänne biisi kerrallaan myöhemmin niitä, jotka tulevat sille levylle. Pysyy haippi yllä ehheheh.

Edit: mikä jolla miksei mahdu? Tämä on uudelleen äänitetty vanha biisi, joka ei herkässä sielussani resonoinut enää samalla tavalla kuin ennen. Vaikka tämä on parempi versio kuin alkuperäinen, ei se istunut uusien tällä kokoonpanolla treenattujen ja äänitettyjen biisien joukkoon.

Tohon ylle vasemmalle piti tulla myös kuva bändistä. Se näkynee siellä soundcloudin puolella. Mutta laitetaan nyt tähänkin todisteita ettei tämä ole mikään one man show:


Puhukoon nämä vähän aikaa puolestaan, minä lässynmussutan kyllä kohta taas omiani.

torstai 5. syyskuuta 2013

Silverbullitin keikka - hail youtube

Niin ja toki kiitos kuuluu lataajalle myös, mutta on tämä hieno palvelu.


Pelkkä audio mut silti. Bändihän on  tieteellisesti todistetusti kovin mitä Tavastialla koskaan on käynyt. Korvat auki.

Tuohon sivun ylälaitaan voisi kirjata että tämä ei ole musiikin ajankohtaisblogi, vaan ei myöskään nostalgialäjä mallia Mojo. Kun aikaa on sopivasti kulunut, näkee mitkä niitä hienoja juttuja olikaan. En minä tänään osaa sanoa onko Jagwar Ma mahtava juttu vuoden päästäkin. Täällä siis ruoditaa pääasiassa mitä? Omasta mielestäni aikaa kestäviä superkivojahyviä juttuja - mielellään marginaalisempia - täyttä nostalgiaa! Got myself!

Seurantaan pitäisikin ottaa tuliko kirjoitettua siitä ja siitä uudesta bändistä enää koskaan, tarkasteluaika esim. vuosi taaksepäin. Ehkä, ehkä...