Myyrä ja sen työ

Joskus täällä oli asiaa Velvertistä, useimmiten jotain muuta.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

UMK-finaali

Voitto meni oikeaan osoitteeseen. Kaikki tietää että biisi on huikea, ja laulaja vielä enemmän. Veto oli kaikin puolin hyvä, mitä nyt salihaaremihousut ym. oli jäänyt turhaan osalle jannuista päälle. Oma lievistä lievin kritiikkini musamielessä on, että lopun särkyvä huuto saisi maksimaalisen efektin max kahdesta kerrasta. Siinä ekassa tuomari-livessä se oli todella kova. Pidentää biisin ikää jos tämmöset jutut ei toistu liikaa. Vertaa Charlatansin Senses. Se siitä, oikeus voitti.

Pohjolan biisiä tulee rallateltua kyllä, pakko digata. Mutta sitten se kolmas kärkiakti, Miau. Ei ole tehnyt mieli analysoida miksi se on niin vastenmielistä kamaa. Pidempään miettimättä se god/drug hokema on vaan kaikin puolin ärsyttävän paska. Pää räjähtää kun se vikinä alkaa.

No ei näistä sen enempää. Kisa oli kokonaisuutena yllättävän hyvä kun pidin peräti neljästä mukanaolijasta (edellä kehutut +Hukka&Mama sekä Mikkola). Ihan sama vaikka tuosta päätyy Euroviisuihin - eikä sekään välttämättä ole paha, ainakaan kaikille artisteille. Mielenkiintoista oli muuten tuomareiden äänestyskäyttäytyminen finaalissa verrattuna aiempaan. Hanna Sky hyppäsi pohjille ilman että mikään muu muuttui kuin tuomareiden numeroarvostelu. Jaa-a.


That's it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti