Eilen Tavastialla soittivat The Casbah ja Amazing. Tarkkaavaisia havaintoja: 0,4 tuoppi maksaa 5,80 e. Casbah aloitti harvalukuisen yleisön jäykistellessä riittävän välimatkan päässä lavasta (kirjoittaja mukaanluettuna). Alussa kuultiin ainakin kappaleet She Said ja Give Peace a Dance, ja mietiskelin että kyllä olisi kova meno päällä jos olisi viikonloppu, pienempi tila, ja jengillä vähän enemmän vauhtia.
Sitten vokalisti kehoitti yleisöä astumaan viisi askelta lavan suuntaan, ja näin myös tapahtui. Olin käännytetty jo tässä vaiheessa. Sitten tuli Flowers ja Vegetables ja homma toimi kaikin puolin. Nämä soitettiin siten että laulaja vaihtoi kitaran koskettimiin, Prologue-takaumia tuli positiivisesta energiasta mollisointujen seasta mieleen. Oliko se sitten vika biisi nimeltä jotain, ja basistilta katkesi kieli kesken soiton. Ei muuta kun samat kuviot oktaavia ylempää, automaattinen Peter Hook soundi. Me gusta mucho. Hyvä tää oli jo näin, tsekkaan kyllä uudestaankin. Erityismaininta laulajan äänestä, joka oli enemmän Gustaf Norén/Lee Mavers kuin mitä soundcloudin Flowersin perusteella ajattelin. Erinomaista.
Amazing oli vähän seesteisempi kokemus, hienoa soittoa mutta vähän semmosta treenijamimeininkiä. Rumpalin soitossa oli imua, joka piti otteessaan vaikka biisien loppusoolot olisivat muuten ehkä käyneet vähän puuduttaviksi. Kun jokaisessa oli semmoinen. Musatyyli ei ehkä ihan mulle mutta ymmärrän kyllä miksi tätä on kehuttu. Herra Dungen oli ruotsalaisen hipin näköinen, siinä määrin että jos piirtäisin ruotsalaisen hipin niin sama jannu ilmestyisi paperille. Encorena solisti (Wayne Coyne anyone?) tuli esittämään biisin soolona, jossa laulettiin jotain "I'll never get upstage again", taustatietojen mukaan kaveri on hiukan ujon puoleinen, mikä teki esityksestä vielä hienomman. Otan kunnian encoresta, koska hän asteli lavalle sekunti sen jälkeen kun olin kehottanut tähän huudahduksella "Kom igen nu!" Maailma pyörii napani ympärillä sittenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti