Myyrä ja sen työ

Joskus täällä oli asiaa Velvertistä, useimmiten jotain muuta.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

We are the soundtrack of your life!

The Soundtrack of Our Livesin uusi levy lähti juuri toiselle kierrokselle. Parin yhdentekevän albumin jälkeen on taas tosi nasta meininki päällä. Nostalgiaa alleviivataan heti ekassa biisissä jonka loppu on yhtä kuin Firmanent Vacation, kenties suoraan vanhoilta nauhoilta eikä turhaan edes uudelleen soitettuna (tarkistamatta).

Fyysinen äänite on TSOOL:in tapauksessa ainoa vaihtoehto. Itsehän kuuntelen musiikkia lähinnä CD/vinyyli-muodossa, ja ostokset ovat aina levyjä. Mutta tämän yhtyeen kohdalla tuntuisi jotenkin täysin väärältä latailla jostain laittomasta/laillisesta palvelusta yksittäisiä kappaleita. En edes jaksa analysoida tätä tarkemmin, se vaan on niin. Rahaa tästä pitää maksaa jo ihan senkin vuoksi että he toivat Silverbullitin Tavastialle kymmenen vuotta sitten ja se oli menoa silloin.

Toki voin markkinoida tätäkin youtube-videolla. Så här gör vi! Live på Bengans:

P.S. Miksi Karri Miettinen ei tankkaa Shellillä? A) hän kiertää ulkomailla vai B) ST1 on riistävämpi vaihtoehto kuin ABC tai joku muu? ST1 on ostanut Shellin Suomen ja Ruotsin liiketoiminnat taannoin. Karri kurittaa Shelliä päivän Vartissa. Rock on buddy! Jätä KFC ja ST1 väliin niin kyllä on taas hyvä olo, jalat tukevasti ilmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti