Rock und roll

Rokeinta tässä kesässä on Ikeassa käynti, Ikean kalusteet ja niiden koonti. Jos homma tympii niin akku ladataan tällä:

Parasta tänään. Ai niin, Alex laihtui 15 kiloa. Homma toimii. Indeed.

Ensivaikutelmia

Palataan aiheeseen. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Kohtaamiseni Boo Radleysin kanssa perustuu Tero Alangon Soundiin 4/95 kirjoittamaan arvioon, jossa Wake Up [sic] levylle annetaan 5/5 nakkimakkaraa. Koska en tiennyt bändistä mitään, tärkeintä oli tietysti referenssit ja muu kirjoitettu asia. Muutenhan olisin voinut ostaa viereisellä sivulla olleen arvion perusteella CMX:n Rautakanteleen (ja voi pojat, se olisi ollut virhe!) kun sekin kerran oli muka viiden nakin levy.

Referensseinä arviossa käytettiin Pet Soundisa, Forever Changesia (jonka löytämisessä tämä arvio oli itselleni ensi askel) ja Sgt. Pepperiä. Näillä ohjeilla levykauppaan, ja kyllä kannatti:

Tämä albumi kolahti kokonaan ja heti. Seuraava levy saikin sitten Soundissa 0/5, mikä ei välttämättä olisi johtanut itsessään ostopäätökseen. Onneksi olin jo vaunussa mukana, sillä muutamaa yksittäistä tapausta lukuunottamatta pidän kaikista Boo Radleysin kappaleista, enkä ihan vähän vaan näitä jaksaa kuunnella vuodesta toiseen.

Jos ensimmäinen Boo-levyni olisi ollut heidän debyyttinsä, ei olisi täysin poissuljettua että olisinkin jättänyt bändin vähemmälle huomiolle. Everything's Alright Forever oli jostain syystä paljon vaikeampi tajuta, nyt kun sitä kuuntelee en ymmärrä yhtään miksi. Sen kyllä muistan että ihmettelin miksei tämä aukea, ja kun noin viiden kuuntelun jälkeen levy muuttui kappale kappaleelta mahtavuudeksi, oli hymyssä pitelemistä. Se toimii sittenkin! Tämä ensivaikutelman tärkeydestä tällä kertaa, olisiko tästä sarjaksi?

Konsultointia helvetistä

Tätä sen sijaan kannattaisi vähän fiksailla: käsittämätöntä pelleilyä. Aikakone-Alex on hyvinvointivalmentaja, hyvinvointikonsultti tai jotain. Kotisivut on koodannut joku rautainen ammattilainen, joo, onko sama taho oikolukenut sivulle tuotetun tekstin? Joka toisessa lauseessa sijamuodot perseellään, unohtamatta muuta absurdiutta. Suosikkini:


"Aloitin itsetutkimisen ristiretkeä, jonka seurauksena kävin lukemattomilla luennoilla, seminaareilla,
kursseilla ja koulutuksilla mm. NLP masterin, sekä luin aiheesta valtavan monta kirjaa. Kuuntelin
äänikirjoja, keräten kaiken mahdollisen tiedon mitä yhteiskunnallamme on tällä hetkellä tarjota paremman
elämänlaadun kohentamiseen ja kokonaisvaltaisen tasapainon saavuttamiseen."



Äänikirjoja. Tässä on vakuuttava kaveri, taidanpa pirauttaa ihan kohta. Kuvista päätellen Alex on kyllä tasapainottanut itseään seesteisempään suuntaan, Aikakoneessa nähtiin aikamoista piritamppausta:

Tämä soi teknologiabuumin taustalla, suomalaista kokaiinimusaa. Kuin väitteeni tueksi kiipparihemmolla on hieno insinöörikampaus. Makillahan se taitaa olla vieläkin. Whuu!

If it ain't broken

Kun lotossa natsaa tai kesäloma alkaa, tunne kuulostaa tältä:

Hevareiden lausahdusta mukaillen Oasis on paskimmillaankin parasta. Vaikka muuta väitetään, ei yhtyeen huipulta syössyt Be Here Now edes ole paskaa, se vaan kuulostaa siltä kun on pari miljoonaa pankkitilillä. Don't fix it. Eikä tätäkään kannata fiksailla:

Niin, pidän edelleen kiinni periaatteestani. En käy festivaaleilla. Viimeksi haveri oli lähellä kun Oasis kävi Ruissalossa, mutta Noelin poissaolo antoi tekosyyn olla menemättä. Fat-pie on kaikki mitä tarvitset animaatiomaailmasta.

Kivaa oli kerrakseen

Eilisen settilista:

Norrköping
Going Up
Ivory
Bring It All Home
Colony
When Time Was On My Side
Highway 13
------------------------------------
No-one To Talk To
Flock Of Birds
Tram #7 (Jens Lekman)
------------------------------------
Keep It Together
Step Inside
No Movement
Lonely Face
Heavenly Fall
Eastward

Keskikolmikko esitettiin kokoonpanolla jota oli vahvistettu Jukka Vakiolla. Hiomme tätä kuviota ja palaamme syksyllä orkesterin historian kovimmassa kunnossa. Tämä on lupaus.

Keikasta jäi semmoinen tuntuma että porukka olisi kovinkin tykännyt. Meillä oli rento fiilis joka varmaan näkyi ja kuului. Soundchekki lähti huonoilla ennusmerkeillä paikan mikserin tiltatessa, mutta tästäkin selvittiin Jarin hakiessa kämpiltänsä korvaavan pelin. Hermot eivät oikeen kunnolla kiristyneet edes tässä välissä, hieno homma!

Loppuun todistusaineistoa Stone Rosesin nykyformista, täällä tykätään:

Kohta jossa Squire hiipii lavan keskiöön ja vetää pätkän Daytripperiä on jotenkin... hillittömän hyväntuulinen tai jotain. Lopun jami on kyllä muutenkin hyvä, Second Coming hengessä mennään, tyylikkäästi.

EM-kisat

Niin kummatkohan. Ei ole muuta kuin jalkapallo. Tähän mennessä ihan ok kisat, B ja C lohkoista neljä parasta, ei kauhea yllätys. Kaikilla oli varmaan Portugalin tilalla Hollanti, mutta muuten ei dramaattisia yllätyksiä. Englannin kannattaminen oli taas kovin vaikeaa, ei harmittanut hirveästi tippuminen kun noin nihilistisellä tyylillä pelasivat. Gerrardille pitää nostaa hattua. Rooneylle pitää ostaa hattu.

Tänään Cristiina piikkiin ja parit itkuraivarit kun palloja ei tule. Näin toivoo kotisohva. Veikkauksien kannalta Saksa-Espanja finaali, Saksan voitto ja Gomezin maalikuninkuus on välttämätön, muuten jään maksupuolelle. Pelillisesti diggaan kyllä edelleen eniten Espanjasta. Vaikka Torres.

Joo ja heitä Wirkkala pitkälle, vai tippuko se jo? Nyt paljon mitaleita niin ei tarvi sitten Lontoosta tuoda. Kai sielläkin joku kiekonampuja tms. paraurheilija pärjää. Ei ole kuin jalkapallo.

Ronaldo does a "Torres":

Let's see action

"Let's see who cares" kuten aikanaan kauniisti maailma piirtävä aivokuoreni asian käänsi. Kuuntelin juuri jälkijunassa Drumsia. VMP. Tai siis ihan mukiin menevää, mutta miksi pitäisi kuunnella jotain paskaa joka menee mukiin? Dunno.

Pelottaa että Jensin uus levy on paska. Että olemme menneet ohi. Hei Jens, "you're not a professor":

EDIT: ääh, tottakai se on professori. Ja tottakai se levy on hieno. Jos siinä on edes yksi näin hyvä biisi:

Jens

Lekman tulee Tavastialle 10.9! Vaikka suhtauduin varauksella miehen viimeisimpään EP:hen, ei se poista vakaata uskoani siihen mitä tämä kaveri tekee. Hienoja biisejä tulee varmasti ja tuleva levy on vuoden paras.

Jens Lekman on vetänyt Suomessa tietääkseni tasan kaksi keikkaa. Olin toisessa näistä yleisössä, vuosi oli varmaankin 2005. Olimme paikalla Star Wars fanien tyyliin erinomaisen ajoissa, ja sisältä seurasimme kuinka jono kasvoi, ja kiersi melko pitkälle kadulla kun keikka läheni alkamistaan. Tuolloin esitys oli pääasiassa soolomuodossa, Harry Hunksin ja Hidden Camerasin jäsenet avustivat lopuksi Black Cabissa, jos oikein muistan.

Nyt tulossa on kokonainen orkesteri. Yksinkertaisesti hieno homma!

Turku

Tällainen paikka kyseessä. Kaikki sinne.

Klesamies

Väänsinpä hienon sanaleikin otsikoksi. Tänään suuntaan katsomaan alasarjafudista koska koipeni ei vielä anna myöden itse pelaamiseen. Nyt on kesä. Kauppakeskuksessa soi yllättäen ja pyytämättä:

Olin viikon pois tietokonemaailmasta. Tällä välin ilmaantui odotettu video jota olen nyt hännän huippuna hehkuttamassa:

Is greit.

Facebookille vahva sell.

Manchesterin herruus

Get what you deserve. Sen lisäksi, että City on tällä kaudella todistetusti Manua parempi, City on myös Valioliigan ykkönen. Ja millä tavalla!

Viimeiset puoli tuntia hilluin ympyrää kävellen ja englanniksi manaillen. Mancini vaikutti hyvin hyvin vihaiselta. Hyvä että joku siellä kentän lähistöillä näytti intohimoisen **ttuuntuneelta. Tehdään tämä Cityn tavalla, meni kummin perin vaan.

Kun kellossa oli 90 min täynnä, City oli 1-2 tappiolla. Vedot 30-3. Sitten iski puujalka Dzeko päällään 2-2, ja hetkeä myöhemmin Aguero Balotellin seinän jälkeen 3-2. Paidat poistuivat ja oli aika juhlia. Edelleen on. Tämä raportti päättyy täältä tähän.

Lyhyesti vielä tuosta viimeisestä

Levyraatihengessä käyn läpi ne kaksi muuta kappaletta jotka viimeksi äänitettiin. Eihän voi olla niin että yhtä suositaan toisten kustannuksella, eihän?

Going Up by Velvert

Riffittelyä. Aloitellessani biisien kirjoittelua iät ajat sitten, halusin tehdä isoja rokkibiisejä Soundtrack of Our Livesin ja Come Insiden hengessä. Kumpikaan näistä ei tietenkään tehnyt pelkästään riffirokkia mutta kuitenkin. Omat biisini olivat tuolloin vielä pääosin aikamoista huttua, niin kuin aloittelijalta sopii odottaakin. Going Upissa on käytetty paria riffiaihiota noilta ajoilta, jotka olivat jääneet mielen sopukoihin pyörimään. Biisi on tehty erityisesti musavisailijoita silmällä pitäen, "mistä toi melodia on varastettu, entäs toi?"

Heavenly Fall by Velvert

Heavenly Fall, mitähän helvettiä se tarkoittaa? Tästä biisistä intoilin kuukausi kaksi takaperin täälläkin ja tällainen siitä tuli. Ihan Velvertin alkuaikoina tehtiin pari kipaletta, missä Vepsu oli sävellystyössä osallisena, ja tämä on pitkästä aikaa vähän siihen suuntaan, eli alkumelodia lähti Vepsulta ja kun se oli niin hyvä, niin piti tehdä biisi sen ympärille. Lopussa fiittaa toveri Matias (jonka sukunimi jää tässä yhteydessä mainitsematta, vaan ei tilan puutteen vuoksi kuten eräässä suomalaisessa musiikkiaviisissa), joka on minuakin laiskempi puskemaan omia hommiaan eteenpäin. Joku päivä vielä tehdään niistä duobiiseistä levy ja Blisteriin merimieshenkinen tanssivideo.

Studiotyöskentelystä vielä sen verran, että instrumentteja vaihdeltiin taas biisin vaatimusten mukaan, Vepsua kuullaan ensimmäistä kertaa meidän äänityksissä bassossa (Norrköping) ja Wiltsua kiippareissa (sama). Kapiaista ei voi kyllin kiittää, merkitys on meille Björn Olsson -luokkaa.

Norrköping

Äänitimme Harjussa kolme kappaletta kahdessa päivässä. Tarkemmin sanottuna myös miksasimme ja masteroimme ne samassa ajassa. Aikataulu on aivan liian tiukka, mutta se tuskin muuttuisi vaikka äänitettävien kappaleiden määrää laskettaisiin yhteen.

Yksi näistä kappaleista kantaa nimeä Norrköping hienon kaupungin mukaan.

Norrköping by Velvert

Myös kaksi muuta tuotosta ovat nyt jonkin aikaa tuolla kuunneltavana. Matiakselle kiitokset lallatteluista. Kapiainenkin kehui kovin.

Top of the table

Juhlitaan vielä kun voidaan, Man City on Valioliigan piikkipaikalla! Ferguson lähti puolustamaan ja onnistui siinä mielessä että maalien määrä jäi ottelussa yhteen. Onneksi sen teki hieno mies Kompany:

En löytänyt kunnollista pätkää mutta ilmeisesti Liam on pyytämättä ja yllättäen piristänyt Kompanyn lehdistötilaisuutta läsnäolollaan. Meh so 'appy now...

We are the soundtrack of your life!

The Soundtrack of Our Livesin uusi levy lähti juuri toiselle kierrokselle. Parin yhdentekevän albumin jälkeen on taas tosi nasta meininki päällä. Nostalgiaa alleviivataan heti ekassa biisissä jonka loppu on yhtä kuin Firmanent Vacation, kenties suoraan vanhoilta nauhoilta eikä turhaan edes uudelleen soitettuna (tarkistamatta).

Fyysinen äänite on TSOOL:in tapauksessa ainoa vaihtoehto. Itsehän kuuntelen musiikkia lähinnä CD/vinyyli-muodossa, ja ostokset ovat aina levyjä. Mutta tämän yhtyeen kohdalla tuntuisi jotenkin täysin väärältä latailla jostain laittomasta/laillisesta palvelusta yksittäisiä kappaleita. En edes jaksa analysoida tätä tarkemmin, se vaan on niin. Rahaa tästä pitää maksaa jo ihan senkin vuoksi että he toivat Silverbullitin Tavastialle kymmenen vuotta sitten ja se oli menoa silloin.

Toki voin markkinoida tätäkin youtube-videolla. Så här gör vi! Live på Bengans:

P.S. Miksi Karri Miettinen ei tankkaa Shellillä? A) hän kiertää ulkomailla vai B) ST1 on riistävämpi vaihtoehto kuin ABC tai joku muu? ST1 on ostanut Shellin Suomen ja Ruotsin liiketoiminnat taannoin. Karri kurittaa Shelliä päivän Vartissa. Rock on buddy! Jätä KFC ja ST1 väliin niin kyllä on taas hyvä olo, jalat tukevasti ilmassa.

Relativismi

Kuuntelin aamulla Magnetic Fieldsin pinkkiä Distortion-levyä. Jos kyse olisi jonkun pillifarkkuporukan debyytistä, se olisi takuulla nostattanut huiman hypen. Levyjä arvioidaan kuitenkin  aiempien levytysten luomien ennakko-odotusten varjossa sekä aiempiin tuotoksiin suhteuttaen. Jos on tehnyt yhden maagisen levyn, hyvä ei kelpaa jatkoksi. Jos olet tehnyt hyvän barokkipoplevyn, ei ole välttämättä suositeltavaa astua tuosta laatikosta liian kauas.

Onhan se minustakin hienoa jos joku uusi artisti pääsee yllättämään mainiolla levyllä. Näin käy kuitenkin suhteellisen harvoin. Junnunakin uutta hämmästyttävää materiaalia löysi lähinnä siksi että aiempien vuosikymmenien tuotokset olivat itselleni tuntemattomia. Nykyisessä ilmapiirissä uutuuslevyllä vaikuttaa olevan korostunut itseisarvo. Aina on tietysti ollut median luomaa hypeä, ja tekemällä tehtyjä genrejä, mutta sykli on mielestäni nykyisin nopeampi. Kaikki on nopeampaa.

Toimii tämä käänteisestikin. Aiheuttaisiko Coldplayn uusin levy mitään reaktiota jos se putkahtaisi kellarista tänä vuonna? Saisiko Madonna levytyssopimuksen "tuoreella" visiollaan klubimusasta? Kaikki tämä rutkutus kumpusi siis hienosta musiikista, ei unohdeta sitä:

 

Enemmistön tyrannia

Otsikko ei viittaa Suomen rikkaimman kalapuikkomiehen ajatuksiin, vaan eilen päättyneeseen Voice of Finland kilpailuun. Minulla oli lukuisia suosikkeja tässä kisassa: Lauri Mikkola, Selja Felin, Kimmo Härmä, ja lasketaan tähän vielä Mikko Herranen. Herrasella oli kisassa yleisön tuki, ja vain Michael Monroen käsittämätön suhtautuminen kisan epäaidoimpaan tunteilijaan Saara Aaltoon esti hänen pääsynsä finaaliin, ja todennäköisen kisavoiton.

Muita suosikkejani yhdisti se etteivät he pärjänneet yleisöäänestyksissä. Koska oma mielipiteeni on tärkein, paras ja totuudenmukaisin, kyse on enemmistön tyranniasta. Musiikkimakuni huomioonottaen Kimmon ja Seljan diggailu on mielestäni aivan luontevaa. Lauri Mikkola taas oli niin hyvä, että vaikka aikamoista Justin Timberlakea vetikin, niin lavaliikehdinnän kuin laulusaundinkin puolesta, vakuutti hän minut täysin. Eniten pidin Moves Like Jagger esityksestä, vaikka vihaan Maroon 5:a enenmmän kuin kaalilaatikkoa. Ehkäpä tästä kaverista kuullaan vielä.

Kansa sai juuri sen mitä halusi ja ansaitsi. Kisan voitti mies, joka ilmiselvästi jumaloi Chad "Penis-sausage" Kroegerin kappaleita ja visiota "rajusta" rokista. VMP. Finaalin cover-veto oli rauhalliselta osalta tosi hyvä, mutta Sipolan käsitys rokkaamisesta on juuri sitä pahinta amerikkamölinää, Hetfield potenssiin kaksi. Whiskey in the dzaijarrrrroouuuuahh! Ja tämä mieheltä jonka nimi on yhden p-kirjaimen päässä kautta aikain parhaasta suomalaisesta rock-laulajasta. Sinänsä Sipolan voitto oli ihan ok, koska se tarkoitti samalla että Saara Aalto ei voittanut.

Otetaanpa tähän tyylinäyte oikeasta rock'n'rollista:

High on life

Vuosikausia sitten kerroin useampaankin otteeseen erinäisissä illanistujaisissa kaskun muodossa Walk On the Wild Siden suomennoksesta, jonka hellyttävä olemus kiteytyy käännöskappaleen nimeen Miltä Meno Maistuu? Tarkistin faktoja, ja kävi ilmi että kyseinen versio on Lasse Mårtensonin, eikä herra Harman. Voi rähmä! Nyt nolottaa, Hectorin versio on Jake Nymanin mukaan ihan kelpo.

Tässä nyt kuitenkin hieno versio tubesta haastattelun kera, siis siitä alkuperäisestä (arvioidaan se Hectorin versio vaikka ensi vuosituhannella):

Kunnon jorma-muuvit ja haastattelussa loistavaa settiä:
Lou Reed: I don't take any drugs at all.
Interviewer: No drugs at all?
LR: No.
I: And yet you sing about them?
LR: I'm high on life.

Kioskeissa olevan Mojon innoittamana vielä pikku pätkä yhdistelmää pieni mies, iso ääni:

Marriotkin oli ehdottoman high on life tosta nykimisestä päätellen.

Unohdin seurata

Vai niin, bändi nimeltä Air France on lopettanut toimintansa. Se ja sama. Hetkinen, jos tieto tulee Jens Lekmanin nettisivuilta, niin ehkä tätä pitää vähän tutkia.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, näiden kaverien tuotoksiin on syytä palata paremmalla ajalla ja fyysisen äänitteen äärellä. Tuosta linkitetystä kappaleesta sen verran että ei voi mennä pieleen kun laittaa hevos-sämplen. Ei vaikka panhuiluilla yrittäisi.

Otetaan toinen esimerkki. Arthur Leen soololevyjä ei ostanut kukaan sillon kun niitä tuli, ja ei näistä nykyäänkään mitään kirjoiteta. Vakaa käsitykseni on ollut viime päiviin saakka, että Four Sailin jälkeen Lee ei tehnyt mitään kuulemisen arvoista. Omat korvani todistavat kuitenkin nyt toista:

Long live Arthur Lee.

Pale Fountains

Tämä kuulostaa vähän Mick Headin myöhemmiltä tuotoksilta, ideat olivat jo olemassa 80-luvun alussa mutta ehkä aikakausi oli hankala hyvän musan tekemiselle. Tähän viittaa 80-luku peli, jossa arvuutellaan yhtyeitä ja artisteja jotka ovat aloittaneet ennen 80-lukua ja selvinneet joten kuten kuivin jaloin aikakaudesta. Viimeksi kavereiden kanssa pohtiessa tuli todella vähän esimerkkejä joita ei voisi pahemmin mollata kasarituotannosta. Lou Reedin ja kumppaneiden kammotuksille pitää kyllä omistaa ihan erillinen blogikirjoitus.

Pale Fountainsiin törmäsin vasta äskettäin, vaikka Shackista pidänkin kovasti. Kai tääkin on jossain lehdessä joskus mainittu mutta väittäisin että vähemmän tunnettu proggis kuitenkin. Muut tubesta kuuntelemani biisit oli soundipuolelta vähän juustoa. Tarkempi tutustuminen voi muuttaa käsitystä, josko näitä Jean's Not Happening tyylisiä kappaleita löytyisi lisää. Nykyisin on tapana hylätä artistit aika herkästi, jos ei iske heti niin seuraavaa kehiin. Muistaakseni bändien tuotosten ymmärtämiseen oikeasti käytti aikaa joskus kauan sitten. Esimerkiksi Boo Radleysin eka levy kuulosti ensin ihan turhalta, mutta kun sitä enemmän kuunteli, tilanne kääntyi päälaelleen; siinä ei ollutkaan mitään turhaa!

Nykytilanne johtunee enemmän kuvitelmasta, että olisin jo kuullut kaiken, kuin internet-ajan kiivastempoisuudesta. Prove me wrong.